Iris Asteroids Sample Finnish

IRIS ASTEROIDS REPORT – FINNISH SAMPLE PRINTOUT:
by Roderick Kidston

Iris Asteroiditulkinta
Jumalien ja jumalattarien sateenkaaren viestintuoja: Julia Roberts
Lokakuu 28, 1967 – 12:16 AM
Atlanta, Georgia

Iris Asteroiditulkinta
Jumalien ja jumalattarien sateenkaaren viestintuoja

Copyright 2008 Roderick Kidston & Cosmic Patterns Software, Inc.
Tekstin kääntäjät Jaana Selin ja Anne Massey 2008
Kirjailijan oikeudet ovat kansainvälisen Copyright-lain suojaamia.
Ostaessasi tulkinnan hyväksyt tämän tekijänoikeuden.

Johdanto

Astronomit ovat tienneet asteroidien olemassaolosta jo 1900-luvun alusta lähtien, mutta astrologit ovat käyttäneet niitä horoskooppitulkinnoissaan vasta vuodesta 1973. Kuitenkin vain pieni osa astrologeista käyttää asteroideja karttatulkintoja tehdessään. Tämä johtuu suurimmaksi osaksi siitä, etteivät asteroidit (tai planetoidit, joiksi muutamat on viimeaikoina astronomisesti uudelleen määritelty), ole tulleet tutuiksi samoin kuin neljä ensin löydettyä: Ceres, Pallas, Juno ja Vesta.

Iris-tulkinta menee kuitenkin pidemmälle! Tämä raportti sisältää tulkinnat kahdelletoista merkittävälle planetoidille ja asteroidille sekä niiden vaikutuksille syntymäkartalla. Näiden lisääminen tähtikarttaan tasapainottaa, lisää yksityiskohtaisuutta ja syvyyttä astrologisille tulkinnoille. Iris-tulkinnassa planetoidit ja asteroidit ovat tasapainon vuoksi nimetty klassisten jumalattarien mukaan toisin kuin puhtaasti planetaarinen astrologia maskuliinisine jumalineen esittää. Useimmat tietävät tavanomaisissa astrologissa tulkinnoissa esiintyvät planetaariset vaikuttajat, jotka ovat Aurinko, Kuu, Merkurius, Venus, Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus ja Pluto. Monet astrologit sisällyttävät myös Khiron-planetoidin listaansa, saaden yksitoista tulkittavaa. Aurinkoa ja Kuuta pidetään pääasiallisina maskuliinisuuden ja feminiinisyyden vastaparina, joten jäljelle jää vain yksi jumalatar, Venus useiden jumalien seuraksi. Tämä tuskin edustaa fyysisen todellisuuden yin-yang-tasapainoa tai sitä, mitä hengen valtakunnasta on opetettu.

(Pluton ’alentamisella’ planetoidiksi, ei ole mitään merkitystä tämän tulkinnan filosofiseen näkemykseen tai sillä, että Cerestä ollaan ’kohottamassa’ asteroidista planetoidiksi, ja mahdollisesti Pallaksen, Vestan ja Hygeian arvoa ylentämässä.)

Toinen syy tiettyjen asteroidien tai planetoidien valintaan on löydettyjen taivaan kappaleiden ja niihin liitettyjen myyttisten henkilöitymien resonointi senaikaisen kulttuurin kehityksen kanssa, joka puolestaan heijastuu meneillään olevaan henkiseen ja materiaaliseen kehitykseen Maan päällä. Erityisesti planetoidit ja asteroidit Ceres, Pallas, Juno, Vesta, Astraea, Iris ja Hygeia ovat olennaisia tässä mielessä.

Muut Iris-tulkintaan valitut asteroidit ovat Apollo ja Diana — auringon ja kuun lisäsymbolit, jotka vaikuttavat laajassa sosiaalisessa mielessä elämän perusenergioina; Proserpina; ja kahden suuren jumalan symbolit, joiden energiat eivät ole edustettuina aurinkokunnan planeetoissa: Bacchus ja Hephaistos. Nämä yhdessä muodostavat arkkityyppisten energioiden tasapainon, jota astrologit voivat hyödyntää horoskooppitulkinnoissaan.

Yksi keino päättää, mistä asteroideista on kussakin tulkinnassa hyötyä, on tutkia energiapareja. Astrologit tuntevat hyvin Auringon ja Kuun vaikutukset energiaparina samoin kuin halun ja rakkauden energiaparin, jota symboloivat Mars ja Venus. Muita mahdollisuuksia on ehdotettuna alla olevassa taulukossa.

Tästä taulukosta löydät tasapainotetun arkkityyppisten energioiden jaottelun, jolla on merkittävä astrologinen vaikutus. Iris-tulkinta antaa sinulle ensimmäistä kertaa mahdollisuuden lisätä 12 asteroidia merkittävien, normaalisti kartoissa tarkasteltujen planeettojen, Auringon ja Kuun sekä Khironin ja Lilithin joukkoon — ja saada paljon täydellisemmän kuvan astraalisten energioiden vaikutuksesta tutkimastasi syntymäkartasta, oli se sitten omasi tai jonkun toisen.

Ehdotettu vastaparien tasapaino ei tietenkään tarkoita, että symbolit olisivat identtisesti verrannolliset. Venus ja Mars tuskin edustavat samaa asiaa!! Kyseessä olevien planeettojen ja asteroidien edustama pyhän arkkityyppisen energian toisiaan tasapainottava vaikutus on kuitenkin aistittavissa ja ne toimivat samalla tavoin kuin sähkövirran positiiviset ja negatiiviset varaukset. Toisessa arkkityyppisessä ääripäässä, ’navassa’, on ulospäin suuntautuva, aktiivinen tai ’maskuliininen’ vire ja toisessa sisäänpäin suuntautuva, vastaanottavainen tai ’feminiininen’ energia.

Seuraavissa kahdessatoista minikappaleessa kiinnitetään huomiota tiettyyn asteroidiin (tai planetoidiin riippuen uusimmista astronomisista määritelmistä!) ja sen suhteisiin kaikkiin merkittäviin elementteihin horoskoopissa — mukaan lukien tärkeät suhteet Askendenttiin ja Keskitaivaaseen sekä Kuunsolmuihin. Taivaankappaleet eivät ole missään tärkeysjärjestyksessä, vaan listattuna löytymisensä ajankohdan mukaisesti siten, että Ceres aloittaa ja Hephaistos on viimeinen.

Tekninen huomautus: Nimetyillä asteroideilla on myös numero nimen lisäksi. Astrologiset ohjelmat käyttävät samaa numerointia, joten seuraavassa listauksessa ovat asteroidit numeroineen, ensimmäinen kirjoitusmuoto on tekstissä käytetty. Ceres (1), Pallas (2), Juno (3), Vesta (4), Astraea (5), Iris (7), Hygeia/Hygiea (10), Proserpina (26), Diana (78), Apollo (1862), Bacchus/Bakkus (2063) ja Hephaistos/Hefaistos (2212). Astrologiassa on useampi Lilith; tulkinnassa on käytetty Kuun apogee-pistettä, ei samannimistä asteroidia. Tulkinnan kirjoittaja Roderick Kidston käyttää tosi-sijaintiasemaa (True). Suomenkielisen version toimittaja Anne Massey käyttävää keskimääräistä astrologista sijaintia (Mean). Alla olevassa listauksessa Lilith nimen edessä oleva sana True tai Mean antaa tulkinnassasi käytetyn sijainnin.

Joten — annetaanpa Iriksen, jumalattarien/luonnottarien sateenkaaren viestintuojan lisätä monet värinsä karttaasi ja täydentää jumalten viestintuojan Merkuriuksen työtä.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Kappale 1: Ceres

Ceres rakkaudellinen ystävällisyyden luonnotar

Ceres edustaa suurta Äiti-Maata ja symboloi hedelmällisyyttä ja viljelyn jumalattaren runsautta. Ceres oli Roomalainen jumalatar; klassisen perimätiedon mukaan Kreikassa tunnettu nimellä Demeter, viljan ja hedelmällisyyden jumalatar. Aurinkokunnan monia taivaankappaleita on määritelty uudestaan ja entistä asteroidia Cerestä, kutsutaan nyt ’planetoidiksi’. Astrologiassa Cereksen pyhä arkkityyppi antaa rakkaudellisen ystävällisyyden siunauksen. Hän suodattaa energiansa lempeästi horoskooppiin, eikä hätiköi.

Ceres auttaa sinua katsomaan maailmaa lempein silmin ja nauttimaan kaikesta, mikä on luonnollista, yksinkertaista ja hyvää. Hänen avullaan tulet myötätuntoiseksi toisia kohtaan ja saat empaattista ymmärrystä. Hän lisää henkistä anteliaisuutta ja auttaa sinua tukemaan muita eläviä olentoja; ihmisiä, eläimiä ja luontoa. Hänen sijoittumisensa kartalla kertoo, millä tavalla löydät keinoja toisista huolehtimiseen ja heidän parhaiden puoliensa esiintuomiseen. Ceres hoivaa ja kasvattaa, sanojen parhaassa merkityksessä. Maailmanlaajuisessa mielessä hän edistää tavallisen ihmisen hyvyyttä, auttaa ihmiskuntaa rakentamaan demokratiaa ja lisää kunnioitusta sekä huolenpitoa ympäristöstä kokonaisuutena. Hänen pimeämpi puolensa tukahduttaa rakkautta ja pelaa sillä manipuloinnin ja torjunnan kautta. Hänen ylevämpi tahtonsa kuitenkin on kannustaa jokaista elämään hyvää elämää, mikä jouduttaa epähienojen ominaisuuksien korjaamista.

Ceres Neitsyessä:

Ceres on kotonaan Neitsyessä, luontaisessa valtakunnassaan. Tunnet hengenheimolaisuutta luonnon kanssa ja saatat olla ’vihreä’ tai tunnet vetoa holistisiin oppeihin ja terveydenhoitoon. Olet pohjimmiltasi käytännöllinen ja luotettava neuvonantaja läheisillesi. Työsi laadusta tai maallisesta arvostasi riippumatta, löydät itsesi palvelemasta jollain tavalla ja pidät toisten palvelua moraalisesti arvokkaana asiana. Koska työskentelet rauhallisen tehokkaasti, hyvät pyrkimyksesi eivät aina välttämättä näy, mutta tiedät tehneesi hyvää työtä ja sillä on sinulle enemmän merkitystä kuin näyttävyydellä. Olet hyvä yhdistelemään asioita ja saat toisten elämässä olevaan kaaokseen helposti selkeyttä, varsinkin työssäsi. Varmista vain, ettet aina ota toista sijaa tai huku väenpaljouteen!

Ceres huoneessa 3

Cereksen tapa tukea, opettaa ja kouluttaa löytää helposti ilmaisukanavia kommunikoinnin huoneessa. Vahva käytännön älykkyytesi löytää lukuisia väyliä maailmassa, mutta olet onnellisin vaihtaessasi ajatuksia toisten kanssa. Kun välität viimeisintä juorua, edistät työtä tai elämäntapaa, nautit nähdessäsi ideoiden kiertävän ja saavan moninaisia muotoja. Sinulla on vahvoja verkostointikykyjä ja olet hyvä saattamaan kiisteleviä osapuolia yhteen osoittamalla heille yhteisiä tavoitteita. Neuvottelu- ja ongelmanratkaisutaito kuuluvat vahvuuksiisi, mutta sinulla saattaa olla matala tylsyydensietokynnys, joten kehitä keskittymistaitoasi, jotta näkisit myös pyrkimystesi lopputuloksen.

Ceres Yhtymä Uranus, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 2 astetta 13 min.

Tyylissäsi on hassunkurisuutta tai suoranaista maailmanparantajaa. Omituisena äitinä tai hulluna professorina viehätät ihmisiä sähköisellä energiallasi ja kyvylläsi auttaa näkemään maailma uusin silmin. Eureka! Mitä seuraavaksi? Olet nopealiikkeinen, mutta jätät toiset jälkeen, jos hyppäät liian monta porrasta kerrallaan. Hidasta tahtia, niin aistit taas ruusujen tuoksun.

Ceres Sekstiili Askendentti, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 1 astetta 32 min.

Kykysi lahjoittaa Cereksen suomaa rakastavaa hoivaa ja käytännön tukea, antavat sinulle syvää tyydytystä ja on voimanlähteesi toimiessasi maailmassa. Ihmiset lähestyvät sinua helposti saadakseen neuvoja sekä lohtua ja harvoin käännät ketään pois. Sinun on kuitenkin parasta varoa hyväksikäyttöä ja liiasta antamisesta/palvelusta johtuvaa uupumusta.

Ceres Oppositio Khiron, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 3 astetta 25 min.

Haluat auttaa ihmisiä ymmärtämään vaikeuksiaan, pääsemään kivun yli ja voittamaan ongelmansa. Tämä on erittäin arvokasta, mutta saattaa johtaa sinut vaikeuksiin. Etsi oikeita tapoja opettaa ja valaista tai vaarana on saada ihmiset luovuttamaan liian vahvan otteesi vuoksi. Ystävällisyys on avain — tee niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän! Älä tukahduta ketään!

Ceres Neliö Vesta, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 3 astetta 02 min.

Kohtaat ajoittain merkittäviä haasteita suurten työmäärien suhteen. Kumpi tulee ensin, työ vai perhe? Voitko pitää molemmat? Kumpaa arvostat enemmän ja miksi? Kun mietit näitä kysymyksiä, vaiennat epäilyksiäsi ja näkemyksesi selkeytyy, mikä mahdollistaa aidon tuen tarjoamisen.

Ceres Oppositio Diana, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 2 astetta 19 min.

Haluat ehkä hylätä lapsuudessa opittuja malleja itsenäisemmän elämän kutsuessa, mutta tämä saattaa aiheuttaa haasteita ja surua tapahtumien kulussa. Tunneperäisen kypsyyden ja itsenäisyyden perustaminen on tärkeää, mutta paradoksaalisesti saatat kokea vaikeaksi sallia samaa vapautta toisille. Kunnioita erilaisuutta ja elä antaen toistenkin elää.

Ceres Puolineliö Merkurius, Orbi(poikkeama tarkasta aspektista): 0 astetta. 32 min.

Tarpeesi yhteydenpitoon ja mielipiteiden vaihdon liikkeessä pitoon, saattaa joskus mykistää sinut, yleisösi tai molemmat. Et voi olla joka paikassa samanaikaisesti ja olisi hyvä varoa sekoittamasta tehokkuutta pikkutärkeyteen. Tee viestinnästäsi käytännöllistä ja keskitä huomiosi: hajanaisuus ei ole avuksi.

Kappale 2: Pallas

Pallas, tietoisuuden kohottamisen luonnotar

Pallas oli suuren kreikkalaisen taistelija-, strategisti- ja tiedonetsijäjumalattaren Athenan titteli. Hänen roomalainen vastineensa oli Minerva. Asteroidi (ehkä ajan myötä määritellään planetoidiksi) Pallas tuo ymmärryksen, sisäisen näkemyksen ja taitavuuden lahjan, ja se auttaa käsittelemään asioita korkeammalla tasolla kuin saattaisi kuvitella mahdolliseksi. Pallaksen energiat ilmestyvät horoskoopissa yhtäkkiä ja vaikutukset saattavat ilmetä yllätyksellisesti tai jopa shokeeraavalla tavalla. Nämä mullistukset ovat joskus tarpeellisia, jotta ne ravistaisivat sinut irti omahyväisyydestäsi ja saisivat sinut liikkeelle.

Pallas auttaa näkemään selkeämmin ja vaikka tähän liittyisi tuskaa, se on kuitenkin parhaaksi pitkällä tähtäimellä. Harhakuvat ravistetaan pois, ja ymmärrät syvällisesti tämän asteroidin tuomat opit. Kasvatat älyllistä ja joskus käytännöllistäkin nokkeluuttasi ja opit, miten lähestyä asioita strategisemmin. Kun Pallas parantaa tiedonkulkua aivoissasi, se samalla auttaa sinua hahmottamaan maailmaa laajemmin. Pallas saattaa myös lisätä viileyttä reaktioihisi, joten sinun on hyvä varoa sen edustamaa kylmää älykkyyttä ja houkutusta vetäytyä pinnallisiin, abstrakteihin täydellisyyksiin. Pallas lisää myös yhteistyökykyä ja tukee sinua auttamaan muita selkeillä ja neuvokkailla tavoilla. Hän auttaa kohtelemaan muita oikeudenmukaisemmin ja taistelemaan oikeuden puolesta. Pallas on todellinen tietoisuuden nostaja ja lopulta auttaa sinua ajattelemaan ja toimimaan paremmin ja taitavammin kuin olisit koskaan kuvitellut olevan mahdollista.

Pallas Neitsyessä:

Neitsyen tehokkuus ja kokonaisuuden hahmottaminen takaavat hyvän maaperän, jolle Pallas kylvää voimakkaiden älyllisten prosessiensa siemenet. Saatat olla ’operaattori’ sekä sanan parhaassa että pahimmassa merkityksessä, riippuen aikomustesi ja toimiesi selkeydestä ja eheydestä. Negatiivisessa tapauksessa saatat manipuloida itsesi päämäärääsi; positiivisessa puolestaan sinulla on kykyä työskennellä systemaattisesti monimutkaisimpienkin haasteiden läpi: sellaisten, jotka lannistavat vähemmän kurinalaisen ja heikommin harkitsevan ihmisen. Mielesi on herkkä ja tehokas instrumentti, joten näkökulmastasi riippuen, se auttaa sinua näkemään sekä metsän että puut. Tämä tekee sinusta erittäin tehokkaan muutosagentin, sillä keksintösi ovat maadoitettuja käytännön todellisuuteen ja tietoisuuteen toisista ihmisistä.

Pallas huoneessa 2

Arvosi ja lähestymistapasi varojen kokoamiseen saattavat olla hiukan erikoisia, kun Pallas on osa kuviota. Uudet ideat ja tekniikat voivat olla jauhoa myllyysi ja tulonlähde yhtä hyvin kuin älyllistä iloakin. Sinulla on taipumusta olla välinpitämätön maallisen menestyksesi suhteen tai olla vahvasti riivattu todistamaan arvoasi, erityisesti omaperäisyyttäsi ja nokkeluuttasi. Ennen muuta arvostat mieltä sekä sen suunnattomia mahdollisuuksia. Parhaimmillasi olet todellinen totuuden etsijä ja ylevä idealismisi kykenee kuljettamaan sinut kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti pitkälle. Proosallisemmin saatat olla haka tietokoneiden ja erilaisten pelikonsolien kanssa tai kykenet hyödyntämään käsienkäyttötaitoasi liiketoiminnassa harrastuksen sijaan tai sen lisäksi.

Pallas Kolmio Mars, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 3 astetta 57 min.

Kykenet menestymään huomattavasti hienoksi viilatulla strategisella vaistollasi sekä kyvylläsi taistella elämän taistelut terävällä ja reilulla tavalla. Sinulla on voimakas kunnianhimo, etkä pidä häviämisestä. Taklaat ongelmia tai ihmisiä nokkelasti, joten et häviä kovin usein. Kun häviät, puistelet vaatteesi ja aloitat alusta. Mikään ei pysäytä sinua!

Pallas Kolmio Bacchus, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 2 astetta 17 min.

Parhaimmillasi olet erittäin virittynyt ajatusmaailmaan, minkä ansiosta saat suurenmoiset inspiraatioväläyksesi työsi avuksi. Vaikka kuljet omaa tietäsi, ihmiset eivät tunnu välittävän, vaan sen sijaan ihailevat itsenäisyyttäsi ja hullunkurisuuttasi. Elämä on hiukan vuoristoratakyydin kaltaista, mutta pidät siitä sellaisena ja löydät draamaa, mikäli draama ei löydä sinua.

Pallas Puolitoistaneliö Proserpina, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 0 astetta 46 min.

Suuret oppimiskokemukset elämässäsi käsittävät halukkuuden nähdä asiat selvästi, vakaasti ja kokonaisena. Sinulla on tapana vastustaa muutosta aikaansaavia tapahtumia, jotka herättelevät tätä ymmärrystä, varsinkin niiden käynnistyessä juuri, kun sitä vähiten odotat. On viisasta rauhoittua, mennä virran mukana, antaa kaiken tapahtua ja antaa tapahtumien tuoda järkeenkäyvä syynsä esiin.

Kappale 3: Juno

Juno, henkilökohtaisen voiman luonnotar

Juno symboloi alkuperäisen Suuren Jumalatar-Äidin perimmäistä voimaa. Kreikassa häntä kutsuttiin Heraksi. Jumalatar Hera menetti ylimmän asemansa, kun taivaan- ja patriarkaalisten heimojen sodan jumalat syrjäyttivät vanhan maanviljelysesikulttuurin jumalaolennot. Herasta tuli Zeuksen puoliso ja avioliiton hallitsija, joka on paljon pienempi valta-alue. Hänen roomalainen vastineensa oli Juno, Jupiterin vaimo. Vaikka useimmat astrologit tulkitsevat Juno-asteroidin pääasiassa ihmissuhteiden ja niihin liittyvien intohimojen ja voimanmittelöiden symboliksi, sillä on kartallasi paljon syvempi merkitys.

Juno kuvastaa ennen muuta henkilökohtaista voimaasi. Mistä löydät sitä, kuinka käytät tai väärinkäytät voimaasi tai epäonnistut sen käyttämisessä. Ihmiset yleensä taistelevat Junon energian kanssa ehkä siitä syystä, että koko maailma on vielä kollektiivisesti hämmentynyt feminiinisen energian tarkoituksesta. Juno ei merkitse aina vain ’hyvää’, vaan haastaa sinut huomaamaan, mitä todella haluat tai miten muokkaat taidokkaasti elämänpolkuasi. Junon valo loistaa epäoikeudenmukaisuuden ylle ja vaatii oikeutta tai — tuntiessaan voimattomuutta — perääntyy vihaisena ja lyötynä murjottamaan. Hänen tylsin ja vääristynein energiansa ilmenee ylimielisyytenä ja itse-oikeutuksena tai kateutena ja inhona. Parhaimmillaan se kuitenkin tarjoaa todella ylhäistä arvovaltaa, kypsää aikuisuutta ja syvää ymmärrystä.

Juno vaatii sinua ottamaan vastuuta, ennen muuta itsestäsi. Sen energia opettaa myös arvostamaan itseäsi ja muuntamaan kaikkea primitiivisyyttä, itsekkyyttä tai itsesyytöstä aikuisempaan ja voimaa-antavampaan muotoon vaikuttaa maailmassa. Junon suuri lahja on juuri tämä: voimaannuttaminen! Tämän ansiosta se voi auttaa sinua kokoamaan rahallista tai materiaalista menestystä matkan varrella. Se voi myös antaa sinulle upean tyylin ja voimakkaan olemuksen!

Juno Vaa’assa:

Ihmissuhteiden tasa-arvo- ja valtataistelut ärsyttävät ja suututtavat sinua huomattavasti. Tunnekuohun voimalla saatat myös muuttua todella häijyksi rauhasta ja harmoniasta puhuville. Kyetessäsi pysymään rauhallisena ja viehättävänä, olet hyvin tehokas rakentamaan yhteyksiä ihmisten välille, neuvottelemaan tai sovittelemaan. Sinä todellakin pidät puhumisesta ja ideoiden pitäminen liikkeessä on sinulle myös tärkeää. Tunnet olevasi valtuutettu ja voimakas, kun vaistoat muokkaavasi oikeudenmukaisuutta ja oikeutta sekä rakentavasi harmoniaa kaikissa toimissasi. Olet myös herkkä väheksynnälle ja tasapainosi on helposti horjutettu. Muista aina tehdä niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän ja kaikki menee hyvin. Pidä myös rehellinen linja, sillä totuuden kiertäminen tai muuntaminen ei koskaan edistä päämäärän saavuttamista.

Juno huoneessa 3

Saat voimaa mielesi resursseista, jotka ovat todella mahtavia hahmottaessasi mihin niitä voit käyttää. Aluksi tämä voi olla hiukan haasteellista ja joko koulun tai perheen vaikutteet tai molemmat saattavat olla ongelmallisia tehdessään tilaa täydelle itseilmaisullesi. Et voi jäädä kuitenkaan kiinni menneeseen, ellet halua polkea paikallasi, sillä elämänkoulusi on lopulta aina omalla vastuullasi. Sinulle on hyödyksi löytää älykkäitä, mielenkiintoisia ihmisiä, joiden kanssa voit vaihtaa ajatuksia. Ehkä myös asut alueella, jossa naapurustossasi on tapahtumisen tuntu. Mitä enemmän ajattelet, opit ja koet, sitä syvempiä ja rikkaampia ajatuksistasi tulee. Niiden avulla voit osallistua elämään todella merkittävällä tavalla.

Juno Yhtymä Apollo, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 3 astetta 51 min.

Saavuttaessasi riittävän itsevarmuuden kykyihisi nähden, kykenet ylläpitämään upeita luovia tulia ja loistamaan valoa pyrkimyksiesi alueille. Suurin sudenkuoppasi on ylpeys ja liiallinen kiinnittyminen ulkonäköön sisällön sijaan. Keskittyessäsi valitsemaasi toimintaan, sinulla on mahdollisuudet käyttää suurta teknistä taitoa ja saavuttaa todellista menestystä.

Juno Kolmio Hephaistos, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 1 astetta 18 min.

Sinua kuljettavat vahvat sisäisen intohimon tulet ja tavallisesti löydät niille suotuisat kanavat. Kaikki käytännön työ voi olla tässä tarkoituksessa erinomaista, sillä se avaa myös mahdollisuuksia maalliseen menestykseen. Ole kuitenkin ylpeä hyvästä älystäsi ja taidoistasi, sillä sinun on syytä varoa pitämästä taitavan kulissia todellisuutta tärkeämpänä.

Juno Oppositio Keskitaivas, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 2 astetta 47 min.

Sinua ajaa huipulle valtava kunnianhimo ja sinulla on todellisia mahdollisuuksia päästä sinne. Päämääräsi olisi kuitenkin hyvä olla selvillä ja realistinen suunnitelma sen saavuttamiseen. Tässä kohtaa kaikki muuttuukin mutkikkaaksi, sillä ristiriitaiset velvollisuudet saattavat tulla tiellesi. Sinun pitäisi toimia reilusti kaiken suhteen elämässäsi, mikäli haluat parhaat tulokset.

Juno Neliö Hygiea, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 0 astetta 43 min.

Sinussa on erittäin viehättävä, intensiivinen, puhdistavan energian- ja voimanlähde, mutta joskus sitä voi olla liikaa ja se päätyy kiehumaan alitajuisesti tai tulee tukahdutetuksi. Kuitenkin siinä on parantavaa voimaa, jota voit kanavoida työhösi ja johon voit tukeutua kyetäksesi parhaaseesi. Se auttaa vaikuttamaan osaltasi suurempaan kokonaisuuteen itsessäsi ja ympäristössäsi.

Kappale 4: Vesta

Vesta, keskittyneen palvelun luonnotar

Asteroidi Vesta muodostaa erittäin puhtaan korkealle tarkoitukselle omistautuneen energian. Maallisin termein tämä tarkoittaa hyvinkin tavallisia, jokapäiväisiä realiteetteja; halua työskennellä ahkerasti, siirtää omia mieltymyksiä sivuun ja keskittyä käsillä olevaan asiaan tai auttaa muita tarpeessa olevia ja ennen muuta kykyä keskittyä kiinteästi päästäkseen tavoitteeseensa.

Kannattaa muistaa, että Roomassa jumalatar Vesta oli sydämen luonnotar. Sydän on latinaksi ’focus’ ja tarkoittaa myös tulisijaa. Kun ’fokusoit’, keskität huomiosi. Se on tavallaan kuin pyhän sydämen liekin ylläpitoa, jota Vestan neitsyet valvoivat, tulen symboloidessa kollektiivista kokonaisuutta. Vesta auttaa sinua pitämään keskittymiskykyäsi yllä niin kauan kuin velvollisuutesi vaativat tai saattaaksesi työsi valmiiksi. Sen avulla sinusta tulee epäitsekkäämpi ja halukkaampi päästämään muita edellesi. Se kuitenkin myös opettaa, miten tämä tehdään tarkoituksenmukaisesti — kynnysmatoksi muuttuminen tuskin on hyödyllistä pidemmän päälle. Saatat muuttua Vestan vaikutuksesta myös hyvin pakkomielteiseksi ja tulla omahyväiseksi moraalisissa asioissa. Sinun on hyvä edetä varovasti ja kunnioittaa erilaisuutta pitäen kuitenkin kiinni omista laatuvaatimuksistasi. Esimerkkinä olo vie pidemmälle kuin päälle painaminen ja Vesta opettaa sinua työskentelemään rauhallisesti ilman hätiköintiä ja saavuttamaan syvän tyydytyksen tunteen, joka syntyy varmuudesta, että tietää tekevänsä oikeita asioita. Sinun ei tarvitse mainostaa tätä — hyveessä on palkinto itsessään!

Vesta Jousimiehessä:

Hiljaisella, tehokkaalla Vestalla saattaa mennä hetki tottua Jousimiehen hyväntuuliseen energiaan. Vesta pitää yksityiskohdista ja kouriintuntuvista tehtävistä; Jousimies pitää parempana laajaa maisemaa ilman mitään pidäkkeitä. Kun opit tasapainottamaan nämä kaksi erilaista energiaa, sinusta saattaa tulla yksi niitä harvoja ihmisiä, jotka eivät ainoastaan näe metsää, vaan myös yksittäiset puut. Ennen kuin saat tämän kuitenkaan aikaan, saatat vaikuttaa hajanaiselta. Olet täysin keskittyneenä yhden hetken johonkin pieneen yksityiskohtaan ja seuraavassa karkaat käyttäen kaikkea kiihkoasi vaatiessasi täyttä vapautta. Ehkä paras ratkaisu on löytää työ, joka avaa laajat aatteelliset mahdollisuudet, joilla se rauhoittaa sinut paikoillesi ja kykenet keskittymään myös pieniin asioihin. Kuten tiedät, pienillä asioilla on suuri merkitys.

Vesta huoneessa 5

Kykenet ilmaisemaan tätä energiaa usealla tavalla ja ehkä kaikkein vaarallisin tapa on ottaa elämä liian vakavasti ja laiminlyödä hauskanpitoa. Sinua on saatettu vähän talloa lapsuudessasi ja olet ehkä epävarma, miten vapauttaisit villin, luovan puolesi tai olet yksinkertaisesti sisäistänyt karun työetiikan liian vahvasti. Parasta olisi ottaa rennosti ja ottaa työ välillä leikkinä. Saatat myös esittää täydellistä nautiskelijaa kapinoidaksesi. Et kuitenkaan ole läpeesi kapinallinen: haluat vain tulla nähdyksi tai kuulluksi. Keskittäessäsi luovat lahjasi, ei ole mitään, mitä et saavuttaisi niiden avulla!

Vesta Kolmio Kuu, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 1 astetta 36 min.

Lähestyt kanssakäymisiä hyvin vakavasti ja tietyssä määrin tunneperäisesti varautuneena. Et ole kylmä, vaan sinä todellakin otat vastuuta toisista sekä kanssakäymisestä heidän kanssaan. Pelien pelaaminen ei ole tapasi toimia. Annat arvoa kunnioitukselle sekä sitoutumiselle ja muokkaat sellaista käyttäytymistä omalla hiljaisella, teeskentelemättömällä ja vahvalla tyylilläsi.

Vesta Kolmio Nousu solmu, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 1 astetta 02 min.

Sinusta on helppoa tehdä kovaa työtä ja saat voimia sekä tyydytystä kyvystäsi olla niin sanotusti tavaran toimittaja. Kykenet myös yleensä laittamaan rajan toisten sanomisista huolehtimiselle, sillä osaat tasapainottaa heidän tarpeensa omiisi. Tämä on harvinainen lahja, jonka saatat jakaa sellaisten kanssa, jotka kokevat moisen tasapainotuksen vaikeaksi.

Vesta Kolmio Proserpina, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 2 astetta 55 min.

Ristiriidoista huolimatta kasvatat vahvuuttasi ja kyvykkyyttäsi sekoittamalla energioita, jotka ovat erittäin kouriintuntuvia sekä realistisia (Vesta) ja toisaalta hyvin maasta irti olevia (Proserpina). Sinulla on taito maadoittaa mielikuvitustasi sekä pitää kurissa mahdollisia passiivisia taipumuksiasi ja kykenet muokkaamaan näitä sopivammaksi hämmentyneille sekä huolestuneille sieluille.

Vesta Sekstiili Iris, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 1 astetta 28 min.

Mielikuvitukselliset reaktiosi maailmaan saavat voimaa kyvystäsi ymmärtää mahdollisuutesi. Olet hyvä ’tajuamaan’ ihmisiä sekä heidän ajatuksiaan ja myös enemmän abstraktia informaatiota. Sinussa on paljon materialistista idealistia ja mahdollisuuksia antava lahja työskennellä käsin kosketeltavilla tavoilla tehdäksesi ihanteistasi todellisuutta jokapäiväisessä elämässä.

Vesta Neliö Uranus, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 0 astetta 49 min.

Elämä tuntuu sinusta ajoittain vuoristoratamaiselta ja on erittäin tärkeää pysyä joustavana. Haasteenasi on päästää irti menneestä tarpeen vaatiessa tai olla halukas varjelemaan asioita eteenpäinmenon sijaan: ääripäät eivät toimi hyvin pitkällä tähtäimellä. Parasta sinulle on toimia veitsen terällä, ehkä freelancerina.

Vesta Neliö Khiron, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 0 astetta 23 min.

Elämä haastaa sinut löytämään työtä, joka on jollain tavalla yhteydessä tulevaisuuteen ja henkilökohtaisten mahdollisuuksien maksimointiin sekä kehittämiseen. Tavallisille urille juuttuminen saa sinut luultavasti kärsimään, ennen kuin löydät tarpeeksi energiaa työstää itsesi irti. ”Eteenpäin ja ylöspäin” pitäisi olla mottosi. Työskentely epätavallisilla, innovoivilla tai henkisillä tavoilla tuottaa parhaat tulokset.

Kappale 5: Astraea

Astraea, oikean arvion, oikeuden ja eheyden luonnotar

Astraea oli klassinen oikeuden jumalatar, jonka symboli oli tasapainossa oleva vaaka. Hän valvoi moraalista oikeudentuntoa sekä hyvää järjestystä ja runollinen tarusto kertoo hänen olleen viimeinen maan päältä lähteneistä Kultaisen Ajan jumalista. Astraea siirrettiin silloin taivaalle Neitsyen tähtikuvioon. Nämä elementit antavat sinulle viitteitä Astreaea-asteroidin merkityksestä horoskoopissa. Häntä kiinnostavat asioiden eheyttäminen ja organisointi joskus sopimattomankin oloisia osia toisiinsa yhdistäen ja löytäen yhteisiä tekijöitä, jotka sovittavat ne elämän vyyhteen. Hän auttaa keskittymään yksityiskohtiin ja ymmärtämään pienellä painetun merkityksen. Hän auttaa sinua työskentelemään sekä ahkerasti että hyvin ja tulemaan järjestelmällisemmäksi ja siistimmäksi ainakin joillakin elämänalueillasi.

Astraea voi tehdä sinut myös aika ylevämieliseksi sallien samanaikaisesti tähän laajaan näkymään kyvyn keskittyä ja nähdä kaikki pienet yksityiskohdat, joista kokonaisuus koostuu. Hän voi myös nostaa esiin pakonomaisuutta ja korostaa piintyneitä tapoja. Tämä voi aiheuttaa eräänlaista kahtiajakautumista, joka on yksi Astraean energian olomuoto; jumalatar, joka yhdistää asiat, voi myös repiä ne erilleen. Hän toimii näin palvellakseen kokonaisuutta ja paljastaakseen puhdistuksen ja hävityksen tarpeessa olevat asiat, mahdollistaen paremman kehityksen. Astrea kannustaa sinua järjestäytymään ja keskittymään – tulemaan parhaimmaksi mahdolliseksi!

Astraea Jousimiehessä:

Olet parhaimmillasi laajojen ilmavien näkyjen näkijä, joka katsoo koko maailmaa ja näkee yhdellä silmäyksellä kaikki kytkennät. Pahimmillasi halusi sisäistää kaikki kerralla, pitää energiasi hajallaan kuin haulikon laukauksen. Luonteessasi on kuumeisuutta, jota kuvaa ehkä parhaiten sana ’henkinen’ tai ’uskonnollinen’, vaikka palvonnan kohteesi voi helposti olla jotain urheilullista tai maallista yhtä hyvin kuin jumalallisesti inspiroituakin. Innostuksesi elämään voi olla vahvasti puoleensavetävää, mutta on myös vähemmän energisiä ihmisiä, jotka saattavat pitää sinua toisinaan hiukan itseriittoisena. Paikallasi ollessasikin, olet liian kiireinen haaskataksesi aikaasi hauskanpitoon. Otat riskejä, mikäli houkutin näyttää tarpeeksi hyvältä tai ihan pelkästä pelihalusta. Omaat innostamisen lahjan sekä taidon saada ihmiset ja suunnitelmat liikkeelle.

Astraea huoneessa 5

Vaikka Astraealla on taipumusta vähäeleiseen käytökseen, sisäisyydelläsi on hiukan itsensäpaljastajan piirteitä tai ainakin siellä on pieni ääni vaatimassa yleisöä: sinun on tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi. Joskus haluat vain esiintymislavan, jonne voit tyrkätä ongelmasi, mutta toimit parhaiten tarjotessasi jotain luovaa ja silloin esitykselläsi on todellista tehoa. Myös toimiessasi hiljaisesti, ihmisillä on tapana huomata sinut ennemmin tai myöhemmin. Sinussa on tämä melkein huomaamaton ominaisuus — läsnäolo. Saatat käyttää kuitenkin aikaa, ennekuin nouset lavalle esittelemään sitä. Täydellisyydentavoittelu on pahin sudenkuoppasi ja saattaa tukahduttaa itseilmaisuasi. Ole lempeämpi itseäsi kohtaan!

Astraea Kolmio Keskitaivas, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 3 astetta 01 min.

Saat voimia ja menestystä nikkaroimalla elämäntien, joka on omistettu yhdentymisen saavuttamiselle niin monella tasolla kuin mahdollista. Palvelu isolla P:llä on pelin nimi: ei nöyristely, vaan ymmärtäminen, että toimiessasi toisten parhaaksi, saavutat samaa myös itsellesi. Tämä kasvattaa sinusta käytännöllisen muutosagentin maailmaan.

Astraea Kolmio Proserpina, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 3 astetta 41 min.

Syväluotaus on sinulle yhtä luonnollista kuin hengittäminen. No, joskus ehkä teet pikavierailun helvettiin, mutta tulet takaisin, sillä tiedät tai keksit nopeasti, miten järjestät asiat sisimpäsi ympärille. Olet selviytyjä ja kykenet keksimään käytännöllisiä menetelmiä auttaa myös toisia kehittymään selviytyjiksi. He luottavat sinuun, koska uskovat sinun tietävän, mikä on aitoa.

Astraea Neliö Venus, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 1 astetta 43 min.

Halusi harmoniaan ja yhdentymiseen ovat voimakkaita ja auttavat sinua kehittymään taiteentuntijaksi. Tämä on hienoa, niin kauan kunhan se ei muutu saivarteluksi makuasioissa tai siisteysintoiluksi järjestysasioissa. Puhumattakaan liiasta intoilusta muistilistan kanssa, johon keräät ihannepuolison piirteitä. Anna hyvän maun ohjata elämääsi, älä tyrannisoi sitä!

Astraea Neliö Pluto, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 2 astetta 10 min.

Luonteessasi on kiihkeä, mietiskelevä piirre. Sinulla on taipumus umpioida asioita ja kiehuttaa niitä sisälläsi. Huomioi ajatustesi laatu, sillä niillä on siivet, samaan tapaan kuin perhosen siiveniskut kumuloituvat tornadoksi (kaaosteoria). Käytä keskittymiskykyäsi löytääksesi piilossa olevat haasteesi ja tuo ne parantavaan valoon.

Astraea Puolineliö Aurinko, Orbi(poikkeama tarkasta aspektista): 0 astetta. 43 min.

Sinulla on valtava kyky koota asiat yhteen ja saada kokonaisuus toimimaan. Tämä on todellakin yksi keskeisimpiä teemoja elämässäsi. Saatat myös suistua raiteiltasi, jos mitättömät yksityiskohdat painavat sinua alas ja alat vihata ihmisiä. Pysy keskittyneenä ja käytännöllisenä, salli poikkeavia näkökulmia sekä opettele olemaan joustava.

Kappale 6: Iris

Iris, intuitiivisen mielen ja valaistumisen luonnotar

Kreikkalaisessa mytologiassa oli kaksi viestintuojaa: Hermes, joka vastaa Roomalaista jumalaa Merkuriusta, ja Iris. Joidenkin kertomusten mukaan Iris oli jumalatar Heran viestintuoja – Heran roomalainen vastine oli Juno. Merkurius palveli Jupiteria. Kaikissa tapauksissa kysymys on myyteistä. Viestinnässä oli feminiininen energia maskuliinisen rinnalla. Nykyaikainen aivotutkimus tietää aivojenkin toimivan sekä maskuliinisella että feminiinisellä tavalla.

Harva astrologi on vielä oppinut kuinka kunnioittaa suurta jumalatarta, jonka arkkityyppi edustaa aivojen feminiinistä toimintaa ja viestintätapaa. Tämän vuoksi asteroiditulkinta on nimetty Iriksen kunniaksi! Iriksen symboli oli sateenkaari ja horoskoopissa hänen energiansa näyttävät kattavan kaikki sateenkaaren värit; kaikenlaisen valon — puhtaan tietoisuuden valon.

Merkuriuksen osoittama tapa ajatella ja viestiä on enemmän järjestelmäkeskeinen, tietoa keräävä ja lajitteleva luonteeltaan. Merkuriuksella on yang-energiaa, joka on ulospäin suuntautunutta. Iris puolestaan edustaa vastaanottavaista yin-energiaa. Hän näyttää, miten saat ideasi, kuinka kuuntelet, kuinka aavistat ja myötätunnet sekä kuinka toimit kokonaisvaltaisesti kaiken ympärilläsi pyörivän informaation keskellä.

Iris auttaa sinua ymmärtämään asioita syvällisemmin ja kasvattaa viisautta. Hän lisää väriä ja syvyyttä kartan Merkurius-energiaan ja näyttää toisenlaisen ilmaisumuodon. Hän auttaa sinua meditoimaan. Parhaimmillaan Iris auttaa sinua valaistumaan. Iris-energiassa on laajuutta ja ylevää kauneutta. Iriksen sijainti — horoskooppimerkki, huone ja aspektit, kuvaavat kuinka laajentaa ja kehittää ymmärrystäsi; luoden taianomaista energiaa.

Iris Vaa’assa:

Reilu peli ja tasapaino ovat käsitteitä, jotka toistuvat alitajunnassasi. Mielesi on avara ja mukautuvainen, joten sinun on hyvin helppo kuunnella ihmisiä ja todella kuulla heitä. Tämä onkin lahja, joka avulla saat paljon ystäviä ja sen myötä tuntuvasti vaikutusvaltaa. Tavanomainen Vaa’an vastaveto toimii kuitenkin tässä: älä jossittele liikaa, vaikka haluatkin suoda asiaankuuluvan huomion ja painon kaikille ajatuksille ja näkökulmille. Et voi myöskään miellyttää kaikkia jatkuvasti, joten ennemmin tai myöhemmin sinun on tehtävä joitakin päätöksiä! Näet selkeästi ihmisten elämiin ja tunnistat heidän ongelmansa helposti, mikä on todellinen lahjasi, jonka osaat ilmaista viehättävällä tavalla. Saatat olla hyvä neuvoja, sillä olet huomaavainen ja järkevä sekä kykenet irrottautumaan liiasta tunteellisuudesta.

Iris huoneessa 4

Syvin viettisi on löytää sisäinen valosi, vaikka tämä saattaa olla hieman piilossa naamiokerrostesi takana. Kaikki alkaa yrityksestäsi tehdä kodistasi rauhan ja mielenrauhan tyyssijan, varsinkin, mikäli näin oli lapsuudessasi, mutta vielä kiihkeämmin, jos tunnet tarvetta korvata aikaisempaa riistoa tässä asiassa. Melko varmasti ymmärrät perhettäsi oikein hyvin, mahdollisesti paremmin kuin he ymmärtävät sinua. Side vanhempiin saattaa olla erityisen vahva ja toisella tai molemmilla vanhemmistasi on ollut voimakas vaikutus mielesi kehitykseen sekä tapaasi lähestyä oppimista ja kommunikointia. Ennen muuta haluat kuitenkin sisäistä kasvua ja elää Confucius-julistusta noudattaen: ‘Kehitä itseäsi’.

Iris Oppositio Nousu solmu, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 0 astetta 26 min.

Voit löytää vähimmän vastuksen linjan irrottautumalla ympärilläsi olevasta maailmasta ja tulemalla niin viileäksi, että jäädyt. Haasteena onkin keskittyä kehittämään aidon meditoijan taitojasi. Parhaimmillasi saavutat palkitsevan, mielesi hiljentämisen päämäärän ja ymmärrät sen myötä lähes kaiken ympärilläsi olevan. Valaistuminen houkuttelee!

Iris Oppositio Nousu solmu, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 0 astetta 26 min.

Mielesi on niin avoin ja vastaanottavainen, että saatat melkein tuntea fyysistä kipua vahvasti negatiivisten ihmisten energioiden vuoksi. Tietysti tarvitset rajoja sekä irrottautumista, mutta yhtä paljon sinun täytyy välttää inhoreaktioita ja totaalista sulkeutumista toisten tarpeiden ja viestityksen suhteen. Tee työtä tasapainon löytämiseksi. Ota aikalisiä, mutta älä katoa kokonaan!

Iris Neliö Askendentti, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 0 astetta 02 min.

Sinulla on vahva tarve heijastaa Iriksen vastaanottavuuden ja tietoisuuden ominaisuuksia henkilökohtaiseen tyyliisi, mutta joskus tämä saattaa olla liikaa täydelle tehokkuudellesi. Käytä kykyäsi irrottautua ja tee tarkkoja arvioita ennekuin hyppäät. Pienellä huomaavaisuudella ja suunnittelulla saat aikaan suurenmoisia yhteyksiä ja osallistut taitavammin sosiaalisesti.

Iris Oppositio Proserpina, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 4 astetta 23 min.

Toisinaan elämä vie sinut synkkiin paikkoihin ja opettaa tiukkoja läksyjä vahvistaakseen mieltäsi. Vaikka aluksi vastustelet tai tulet melkein passiiviseksi reagoidessasi haasteisiin, lopulta opit paljon ja omaksut koruttoman kivusta syntyneen viisauden. Opit vähitellen arvokkaan taidon: kuinka loistaa kirkkautta, joka karkottaa pelon.

Iris Puolitoistaneliö Hephaistos, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 0 astetta 12 min.

Kykysi yhdistää käytännöllisyys mielikuvitukseen on vahvuutesi, mutta ajatusten liikevoimat tässä energiayhteydessä saattavat olla aluksi oikukkaita tasapainottaa. Ei kova työ yksin, eikä pelkkä teoreettinen puhe, saa tasapainoa aikaan. Yhdistä kuitenkin järki ja lihakset, niin mikään ei pysäytä sinua. Tavoittele myös vain yhtä päämäärää kerrallaan.

Kappale 7: Hygiea

Hygiea, puhdistamisen ja parantamisen luonnotar

Hygeia on terveyden ja hyvinvoinnin jumalattaren nimi, mikä muistuttaa myös suomenkielistä sanaa hygienia. Tämä tuo puhdistamisen ja puhdistautumisen symboliikkaa asteroidi Hygeialle, kuin myös terveyden, sairauden, parantamisen ja moraaliseen sekä ruumiilliseen kokonaisuuteen liittyviä hyvän terveyden ja -järjestyksen merkityksiä. Hygeialla on kyky korjata ja muokata asiat puhtaaseen ja ihanteelliseen olomuotoon.

Hygeia voimistaa mitä tahansa muuta planetaarista energiaa, johon se on yhteydessä ja auttaa sitä vaikuttamaan puhtaammassa, vahvemmassa ja todemmassa muodossa. Joskus tämä aiheuttaa todellisia haasteita ja ongelmia saaden asiat näyttämään pahoilta ennen kuin ne paranevat. Siten Hygeia näyttää vaikuttavan kuin kuumeen sisältämä voima, joka saattaa nousta vaarallisen korkeaksi ennen kuin laskee ja parantuminen tapahtuu. Kyse on myrkyn saamisesta ulos järjestelmästä, jotta kokonaisuus voidaan palauttaa ennalleen tai autetaan muotoutumaan uudelleen. Myrkky on tietenkin usein enemmänkin kuvainnollista kuin kirjaimellista laatua. Hygeia auttaa aina sinua hankaamaan puhtaaksi ja huuhtomaan epäpuhtaudet. Hänen energiansa toimii katalyyttinä ratkaisuntekoon samoin kuin voimana tehostaa ja puhdistaa muita energioita. Miten tahansa vaativaa aikaa hän elämässäsi järjestääkään, olet aina lopulta paremmassa kunnossa, kun hän on saanut tehtävänsä kanssasi hoidettua!

Hygiea Kauriissa:

Pidät järjestyksestä ja olet hyvä pitämään asiat puhtaina ja siisteinä monilla tasoilla. Vaikka saattaisit olla yhtä ’sisäsiisti’ kuin maaninen Neitsyt, aito mielenkiintosi kohdistuu luultavasti sosiaalisen järjestyksen pitämiseen. Tämä saattaa tehdä sinusta hiukan kapinallisen omalla tyylilläsi, mikäli ajattelet reviirisi vaativan kunnon uudelleenjärjestelyä. Koska ymmärrät yhteiskunnan säännöt niin hyvin, tiedät tarkalleen, milloin ja miten rikkoa niitä, joko tehdäksesi pienen korjauksen aiheuttamatta kestämätöntä häiriötä tai aiheuttaaksesi juuri sen verran hävitystä kuin katsot tarpeelliseksi. Laitat kapuloita auktoriteettien tuulimyllyjen rattaisiin, jos sitä mielestäsi vaaditaan, mutta et itse halua tulla haastetuksi. Jos et koskaan anna periksi (=taivuta polviasi), polvesi saattavat alkaa vaivata sinua tai jokin muu luu- tai ihosairaus.

Hygiea huoneessa 6

Sinulla on voimakas halu olla hyödyllinen, mikä harvoin tekee sinusta alistuvaa, mutta toisinaan saatat tuntea hiukan ylimielisyyttä. Kykenet varmasti olemaan parantajien parantaja, mutta ei kannata yliampua auttamisessa niin paljon, että ylpeytesi saavutuksista lankeaa nääntymyksen kivikkoon. Tämä joutomaa päätyy aivan liian helposti jonkunlaisen sairauden kaatopaikalle. Ole armollinen itsellesi ja käsittele ylpeyttäsi käytännön kyvylläsi pieneen nöyryyteen huomataksesi missä, milloin ja miten vedät rajan. Et kykene olemaan kaikkea kaikille tai opit katkeran läksyn olla miellyttämättä ketään, jos yrität miellyttää kaikkia. Miellytä ensin itseäsi! Työskentele oman yhdentymisesi kanssa!

Hygiea Kolmio Venus, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 3 astetta 23 min.

Saat voimia ja saavutuksen tunteen parantaessasi mielihyvän periaatteita. Tämä ei tarkoita ilman olemista, ellet valitse vapaaehtoista yksinkertaisuuden tietä (jonka saatat valita), vaan arvostelukyvyn ja hyvän maun kehittämistä. Elämä tuo esiin vaistosi hienostuneisuuteen ja nautintoon kaikkein parhaimmasta. Et pidä epäaidosta.

Hygiea Sekstiili Merkurius, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 0 astetta 48 min.

Kirkas mielesi on voimanlähteesi, kehittäen taitojasi, jotka vievät sinut pitkälle maailmassa. Terävänä ja toimeliaana olet hyvin tietoinen ympäröivistä tilanteista ja saatat käyttää vaistoasi parantamistarkoituksiin tai pelkästään henkilökohtaisiin tarpeisiin kiertyessäsi itsesi ympärille. Ole avoin: käytä lahjojasi kommunikointiin hyödyllisillä tavoilla.

Hygiea Kolmio True Lilith, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 3 astetta 07 min.

Saat tyydytystä ja voimaa kyvystäsi kaivautua ajoittain syvälle ja harjata puhtaaksi sielun synkät nurkat. Koska toimit taidokkaasti, paranemiskriisit eivät ole niin syviä, mutta silti saat tunnepuolen alkukantaisten osien puhdistuksen hyödyt käyttöösi. Sitten kykenet auttamaan myös toisia tuskassaan.

Hygiea Neliö Keskitaivas, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 2 astetta 05 min.

Innokkuutesi puhdistaa maailma tai ainakin osan ympärilläsi olevaa maailmaa, on ylevä ajatus, mutta menee pelottavalla tavalla pieleen käytännössä, mikäli uskot, että ainoastaan sinä tiedät parhaiten. Et ehkä toimikaan puhdistavana enkelinä ja päädyt ihmettelemään, miksei kukaan arvosta sinua. Kuuntele ja ajattele ennen, kuin toimit sekä arvioi asioita viisaasti, niin työskentelet hyvän palveluksessa.

Hygiea Puolitoistaneliö Jupiter, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 1 astetta 41 min.

Sinulla on valtava energiayhteys tässä yhdistelmässä ja saatat kohdata maailman suurella avosydämisyydellä. Saatat kuitenkin ajautua myös kaikkitietäväksi ja kerskuriksi. Joten opettele pitämään jalkasi maassa jopa samalla, kun annat kaikkesi. Liioittelu ei ole hyväksi, varsinkaan sen muuttuessa fyysiseksi. Sinun on rakastettava maksaasi. Syö ja juo viisaasti!

Kappale 8: Proserpina

Proserpina, muutoksen, toisten todellisuuksien ja uhrautumisen luonnotar

Proserpina-asteroidi on nimetty kuoleman jumalattarien kunniaksi. Hän oli Pluton puoliso ja tunnettiin Kreikassa nimellä Persephone. Jumalatar arkkityyppinä Proserpina koostuu energiasta, jota on aluksi vaikea havaita, sillä runollisten myyttien henkilöitymällä näyttää olevan vähän omaa persoonallisuutta. Pluton/Hadesin maan alle siepattuna viattomana morsiamena, häntä tuskin huomasi mahtavan äitinsä, hedelmällisyyden jumalattaren Cereksen/Demeterin, rinnalla. Kuitenkin Pluton vaimona ja kuningattarena alamaailmassa hän vastaanotti kuolleiden sielut ja siksi johdattaa toisiin todellisuuksiin ja olemisen tiloihin sekä psyyken syvimmille tasoille. Asteroidi Proserpina näyttää ilmenevän viattomuuden ja tietämättömyyden energioina, joista oppii paljon (usein raskaiden) kokemusten kautta. Hän osoittaa, missä sinulla on tapana mennä aidan alitse, olla passiivinen tai avuton ja opettaa näiden tiedostamattomien tai epävarmojen toimintamallien seurauksista. Hän opettaa, mitä opit erilaisten elämänkokemusten kautta, jotka ovat tai eivät ole kivuliaita, mutta jotka aina liittyvät tarpeettomasta irtipäästämiseen ja muistuttavat siksi jollain tavalla uhrausta. Hän näyttää sinulle muuntuneet tajunnantilat, saattaa auttaa sinua avautumaan kaikille elämän yllykkeille, auttaa sopeutumaan ja muuttumaan ympäristön muuttumisen mukana sekä auttaa jopa kehittämään yliaistillista havaitsemista.

Proserpinan energiaa on kuitenkin hankala käsitellä, sillä sitä on niin vaikea havaita. Sinun täytyy olla paikallasi ja avoimena hiljaa saavuttaaksesi hänen energiansa ja toimiaksesi sen kanssa menestyksekkäästi. Sivuuta hänet kokonaan ja huomaat, että olet syvällä tilanteissa, joita et ikinä osannut odottaa tai halunnut kohdata; kunnioita häntä ja saat avun löytääksesi ulos pimeydestä. Saat oppaan, joka ohjaa sieluasi sen sisäisellä matkalla ja lopulta näyttää tien henkiseen yhdentymiseen ulkoisessa maailmassa.

Proserpina Oinaassa:

Olemistasi elävöittää syvä henkinen kaipuu, mutta nuoruudessasi et ehkä täysin miellä, mitä tämä kaiho on tai mitä sillä tekisit, vaikka osaisitkin sen nimetä. Joten saatat vaikuttaa hiukan eksyneeltä aluksi, mutta tietyllä tavalla innostuneella ja rohkealla tavalla, mikä pitää sinut irti vaikeuksista — ihmiset vaistoavat, ettei sinua kannata ärsyttää, vaikka näyttäisit miten kiltiltä ja avuliaalta hyvänsä. Suojataksesi heikkoja kohtiasi saatat tietysti ylikompensoida tai vaikuttaa ärhäkämmältä kuin oletkaan (tai aidosti tunnet olevasi). Sinussa on näyttelijää ja saatat esittää roolia, mikäli se palvelee tarkoituksiasi. Sinun on oltava selkeä tarkoitusperissäsi — mikäli et ole löytänyt niitä, ennemmin tai myöhemmin jonkunlainen identiteettikriisi pakottaa sinut viisastumaan ja määrittelemään suuntasi. Tämän jälkeen alat edetä!

Proserpina huoneessa 10

Olemuksessasi on voimakas henkinen piirre, vaikket ehkä kutsuisi sitä sellaiseksi ja se yllyttää sinua etsimään erityisiä (ellei epätavallisia) paikkoja auringon alla. Selviydyttyäsi haasteista, joita elämän kovan todellisuuden kanssa sinuiksi tullut idealisti käy läpi, löydät syvän sisäisen moraaliherruuden hyvinvointilähteen, joka auttaa sinua saavuttamaan ja harjoittamaan niin paljon ulkoisen maailman valtaa kuin haluat. Olet kuitenkin hyvä myös pitämään ihmisiä epätietoisina: sinulla on kameleontin kykyjä ja se, mitä ihmiset sinussa näkevät, ei läheskään aina ole sitä, mitä saavat. Saatat näyttää tekevän yhtä asiaa, mutta silti samalla pyrit kohti jotain ihan muuta. Hiljaisesti, mutta vakaasti, juokset omaa kisaasi ja teet omalla tavallasi.

Proserpina Yhtymä Nousu solmu, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 3 astetta 57 min.

Halusi saada kokemuksia on voimakas, mutta lähtökohtaisesti sinulla saattaa olla vaikeuksia määritellä minkälaisia kokemuksia oikein etsit. Tämä saattaa kuljettaa sinut pimeille kujille, mutta lopulta löydät korkean tien onneen. Opit helposti virheistäsi, mutta joskus saatat olla ennenaikaisesti itsevarma siitä, kuinka hyvin opit.

Proserpina Kolmio Kuu, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 1 astetta 19 min.

Vahvat tunteet eivät säikytä sinua lainkaan, ellei tätä vastaan toimivia vaikutteita ole paljon muualla horoskoopissasi. Saat voimaa ja mielihyvää kyvystäsi tuntea syvästi sekä kokea yhteyttä moniin ihmisiin ja tilanteisiin. Rajasi ovat suurimmaksi osaksi kunnossa, mutta huolehdi niiden pitämisestä järjestyksessä ja tiedosta myös nyyhkytarinat.

Kappale 9: Diana

Diana, tunteellisen kypsyyden luonnotar

Diana oli perinteinen Kuuhun liitetty jumalatar, neitsytmäinen metsästäjätär, joka oli taitava jousen ja nuolen käyttäjä. Hän pysyi loitolla muista jumalista ja jumalattarista, asuen jylhillä vuortenrinteillä neitoseurueineen.

Diana kiinnostui tavallisista kuolevaisista pääasiassa vain silloin, kun naiset synnyttivät, ja hän huolehti kaikenlaisten olentojen nuorimmista. Hän saattoi kuitenkin olla myös kiivas, jopa tappava, mikäli hänen oikeuksiinsa kajottiin tai häntä väheksyttiin. Hänen nuolensa eivät koskaan osuneet harhaan.

Astrologit eivät ole paljon käyttäneet Diana-asteroidia, mikä on sääli, sillä hän näyttää toisenlaisen tunteellisen tavan toimia kuin mihin perinteisesti on totuttu Kuun yhteydessä. Siellä missä Diana vaikuttaa kartallasi, et ole taipuvainen reagoimaan elämän ärsykkeisiin avoimella, lapsenomaisella herkkyydellä ja haavoittuvuudella niin kuin Kuun vallitessa yleensä tapahtuu, vaan enemmänkin varautuneella, itsenäisellä ja joskus jopa välttelevällä tavalla. Dianan energia on koruttomampaa, mutta siltä ei silti puutu herkkyyttä. Hän voi olla todella yliherkkä tunnistaessaan tunteitaan ja laittaessaan heti suojarajoja niiden ympärille, joten Diana voi joskus vaikuttaa kylmältä ja kovalta, vaikka hän itse asiassa vain pitää huolta itsestään. Tietysti hän voi auttaa sinua olemaan sisukas, tilanteen sitä vaatiessa! Hän voi myös osoittaa vahvoja pelkoreaktioita, jotka laukaisevat ’juokse tai taistele’ -refleksin, mikä taas vuorostaan tekee sinut, joko hyökkääväksi tai saa sinut pakenemaan vuorille. Perimmiltään Dianan sijainti kartallasi kertoo sinulle paljon tavasta, jolla kehität emotionaalista kypsyyttäsi. Saattaahan hän kuvailla jotain tämän prosessin vääristymistä ja takapakeistakin. Hän näyttää, missä asioissa voit luottaa itseesi toisten sijaan ja osoittaa keinoja, joilla voit auttaa toisia — niin kauan kuin se sopii sinulle!

Diana ei ole riippuvainen eikä tarvitse muuta kuin tilaisuuden ja tilan sielun sisäisten tarpeiden hiljaiseen hoivaamiseen. Hän auttaa sinua selvittämään, mitä haluat, ilman Kuun hallitessa ilmenevää tunteellista kuormaa. Kiinnittymättä, välinpitämättömästi ja kiihkottomasti Dianan energia auttaa sinua osallistumaan elämään omilla ehdoillasi, täyteen aikuisen mittaan kasvaneena. Dianan energian avulla asetat lapselliset asiat sivuun ja kasvatat runsaudentäyteisen olemuksen.

Diana Oinaassa:

Tunneperäiset reaktiosi ovat nopeita. Vaikka Kuu olisi kartallasi rauhallisessa merkissä, sinulla on tiukka ote, joka ohjaa eteenpäin elämässä omilla ehdoillasi. Voit olla viileä neuvottelija kriiseissä tai huolehtiessasi itsestäsi. Vaikka suutut helposti, lepyt yhtä nopeasti; mutta taivas auttakoon niitä, jotka saivat sinut suuttumaan. He saattavat ihmetellä, mikä heihin iski, kauan sen jälkeen, kun olet jo poistunut paikalta uuden päämäärän (tai riidan) suuntaan. Sinussa on metsästäjää, mutta saatat menettää kiinnostuksen ponnistuksiisi liian nopeasti. Lisäämällä itsekuria ja kestävyyttä, saat enemmän aikaan. Päämäärilläsi on sinulle enemmän merkitystä kuin annat ymmärtää. Pysy keskittyneenä!

Diana huoneessa 9

Sinulla on hiukan erikoinen ote maailmaan, eikä aina saata olla helppoa välittää tätä pienelle yleisölle — onnistutut luultavasti parhaiten ison yleisön kanssa, mikäli sellaisen saavutat. Paremminkin, mikäli haluat! Et oikeastaan halua paljon muuta kuin vapautta hoikan ja nälkäisen olemuksesi kanssa, joka on luotu vaeltamaan. Opit eniten ja parhaiten matkojesi kautta, joko kirjaimellisten tai kuvaannollisten ja voit olla melko innokas opiskelemaan. Tieto on huumasi. Se voi myös vetää sinut niin korkealle, että koet vaikeaksi laskeutua normaali-ihmisten tasolle. Tällä voi olla merkitystä tai sitten ei. Jaat kuitenkin iloisesti laajat näkemyksesi samanmielisten kanssa — kevyesti kuin ilman.

Diana Kolmio Askendentti, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 3 astetta 50 min.

Sinun on helppo heijastaa vallantuntua maailmaan ja olla vaikuttava. Luultavasti aikuistut nopeammin kuin ikäisesi keskimäärin ja otat helposti sekä (usein) iloisesti vastuuta. Et välttämättä vaikuta iloiselta, sillä olet vakava sielu, mutta hyvän- ja hyödyllisen oloiselta toisten auttajalta.

Diana Oppositio Uranus, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 4 astetta 31 min.

Ehkä sinusta välillä tuntuu kuin olisit ulkopuolella katsomassa sisään tai et vaan ymmärtäisi, mitä on tapahtumassa — tai et haluaisi ymmärtää, sillä ymmärrät liiankin hyvin. Sinusta tuntuu, että olet askeleen jäljessä tämän energiasekoituksen kanssa ja katsot maailmaa ironisella, jopa omituisella tavalla. Hyväksy erilaisuus: ‘elä ja anna toistenkin elää’ on hyvä motto.

Diana Neliö Mars, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 2 astetta 01 min.

Saattaisit olla luontaisen vihainen tyyppi tai vaan kyllästynyt löytämään itsesi aina uudesta taistelusta. Todellisesta aggressiivisuustasostasi huolimatta sinussa on voimakasta Diana-Marsin taistelijaenergiaa, joten hyödynnä Zeniä tai taistelulajeja. Käytä viisaasti itsekuriasi hallitaksesi voimasi virtausta ja keskity aina hyödylliseen toimintaan.

Diana Neliö Bacchus, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 3 astetta 41 min.

Tässä energiayhdistelmässä on anarkistisia piirteitä, jotka saavat sinut tuntemaan erillisyyttä ympärilläsi olevista ihmisistä ja tilanteista. Vapaamielisenä, omapäisenä ja hyvin luovana, saatat myös kokea vaikeana kanavoida tätä energiaa, kunnes saavutat päämäärän ja uskot, että ihmiset ylipäätä&auauml;n ovat vaivojesi arvoisia.

Diana Puolineliö True Lilith, Orbi(poikkeama tarkasta aspektista): 1 astetta. 04 min.

Koska tunteesi ovat niin syviä ja jalostamattomia, luultavasti peität ne tiiviillä piittaamattomuuden haarniskalla, mutta hyppäät kuin kissa ilmaan, jos jokin äänekäs säikäyttää sinut. Pidät kanssakäymisesi luultavasti jäätävyyteen saakka viileänä, mutta koet ehkä haasteellisena oppia, milloin ja miten luottaa niihin, jotka ovat sen arvoisia.

Kappale 10: Apollo

Apollo, luovan kypsyyden jumala

Klassisessa mytologiassa Apollo oli auringon jumala, jonka valtakunta ulottui harmonian, taiteiden ja parantamisen alueille. Hän ei ollut kuitenkaan kirjaimellisesti fyysinen aurinko ja tämän jumalan kunniaksi nimetty asteroidi edustaakin hiukan toisenlaista energialaatua, kuin mihin perinteisen Auringon yhteydessä on astrologiassa totuttu — aivan samoin kuin Dianan energia on merkittävästi erilainen kuin Kuun energia.

Vaikka työ on vielä kesken Apollon energiavaikutusten ymmärtämisessä, ‘niin kuin kaikkien asteroidien!’ se näyttää ottavan Auringolle perinteisesti kuuluvan luovan ja persoonallisuutta muokkaavan energian ja kehittävän sitä laajemmassa sosiaalisessa mielessä. Kun Aurinko keskittyy ’Minuun’ ja minun elämänvoimaani puhtaana mahdollisuutena, Apollo näyttää, miten ’Minusta’ kehittyy kokonainen, täydellinen ja sosiaalinen minä — tai paremminkin sinä, sillä tämä tulkinta on sinua varten! Tästä syystä Apollo kuvataan tässä luovan kypsyyden jumalana. Hänellä on henkisen yhdentymisen prosessin valta, joka antaa sisäisten lahjojesi valon loistaa maailmaan. Apollo kuvailee sinussa olevan toisenlaisen osaamisen- ja mahdollisuuksien tason, mutta myös mahdolliset kompastuskivet, jos alkukantaisemmat egoistiset yllykkeet tulevat kasvuprosessisi tielle.

On todella helppoa muuttua ylpeäksi, liiallisen täydellisyyden tavoittelijaksi ja vaativaksi sillä alueella, jolla Apollo vaikuttaa kartallasi. Kaikki nämä vääristymät ovat kuitenkin hänen tuomiensa mahtavien luomisvoimien ikävää väärinkäyttöä. Parhaimmillaan Apollo antaa terävänäköisyyttä ja tähän liittyy kirkas sisäinen näkemys siitä, kuka todella olet ja mihin pystyt parhaimmillasi itsesi ja koko maailman suhteen. Älä anna vaatimattomuuden tai laiskan itse-oikeutuksen kompastuttaa sinua. Ole rehellinen siinä, mitä olet ja mitä haluat ja tee parhaasi ollaksesi paras itsesi. Tästä on Apollon (todellisessa) haasteessa kyse!

Apollo-asteroidilla on myös aika omalaatuinen kiertorata, ja se näyttää viettävän aikaansa enemmän joissakin eläinradan merkeissä kuin toisissa. Sopivasti kyllä, se on useimmiten ja pisimpään Leijonassa, perinteisessä Auringon merkissä. Mikäli Apollosi sijaitsee jossain merkissä Jousimiehestä Härkään, se on jonkun verran harvinaisempi sijaintipaikka.

Apollo Vaa’assa:

Olemuksessasi on idealistia. Toivot ‘enimmäkseen’ kaiken olevan iloista ja kaunista, rauhan maassa ja ihmisillä hyvän tahdon. Tasapaino järkkyy ikävällä tavalla, jos Apolloa Vaa’assa häiritään ja silloin saatat tietysti heittää kaiken kauniin taivaan tuuliin. Siinä unohtuu reilu peli, rauha, harmonia ja kaikki hienostelu! ‘Entä MINÄ’, sinä ajattelet? Saattaa olla shokki huomata, ettet olekaan aina huoliteltu, älykäs ja ylikunnioittava toisia kohtaan. Varjopuolesi näkeminen voi kauhistuttaa toisia vieläkin pahemmin. Viihtyessäsi olet kuitenkin yksi enkeleistä; hellä, kärsivällinen, synnynnäinen diplomaatti ja sovittelija. Parhaimmillasi luot tasapainoa omaasi sekä toisten elämään omistautumalla aitoon keskitiehen siinä, mitä olet ja mitä teet.

Apollo huoneessa 3

Tietenkin ihmiset ovat sosiaalisia eläimiä, mutta tarpeesi kommunikoida ja olla yhteydessä toisiin on tavallista voimakkaampaa. Ehkä paljonkin voimakkaampaa, sillä sinulla on sanoma välitettävänäsi — tai useita. Voisit olla jopa erinomainen viihdyttäjä, jos muut tekijät kartallasi lisäävät haluasi nousta korokkeelle tai näyttämölle. Leikki voi olla sinulle suuren ilon lähde, mutta siinä on myös vakavampi puolensa. Sinulla on oppineen vaistoa — syvää halua ymmärtää mielen toimintaa, mutta kypsyessäsi tunnet luultavasti suurempaa vetoa ymmärtää sydäntäsi syvällisemmin. Parhaimmillasi voit yhdistää nämä ja olla edustavana esimerkkinä järjen ja sydämen yhteistyöstä.

Apollo Kolmio Hephaistos, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 2 astetta 33 min.

Sinulla on huomattavia kykyjä kehittää luovuuttasi hyvin käytännöllisillä tavoilla. Apollon harmonisoiva valo loistaa suotuisasti syville intohimoillesi ja auttaa niitä löytämään purkukanavia ja ratkaisuja. Sinulla voi olla erityisiä kykyjä yhdessä tai useammassa taiteenlajissa tai käsityötaidossa. Varmasti omaat vahvan esteettisen näkemyksen. Fyysiset nautinnot merkitsevät myös paljon sinulle.

Apollo Oppositio Saturnus, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 2 astetta 58 min.

Tässä energiassa on tiettyä ankaruutta ja halusi matemaattisen tarkkuuden ja järjestyksen yksinkertaiseen harmoniaan, saattaa ilmetä inhona epäjärjestystä, laiskuutta tai villiyttä kohtaan. Ankaran linjan ottaminen voi kehittää paljon vastustusta. Jotkut haluavat pitää ’sääntöjäsi’ pilkkanaan vain kapinoidakseen, joten yritä rentoutua ja ottaa joustavampi ote.

Apollo Puolineliö Kuu, Orbi(poikkeama tarkasta aspektista): 0 astetta. 19 min.

Vahvat tunteesi voivat sytyttää luovan tulesi, mikäli opit tarpeeksi irrottautumista hoitaaksesi liekkejä tehokkaasti. On olemassa vaara, että heijastat liikaa mielikuviasi ympäristöösi ja oletat ihmisten ja tilanteiden olevan vain ja aina ajatustesi sekä tuntemustesi mukaisia. Rentoudu — toiset voivat olla (ja ovat) erilaisia kuin sinä!

Apollo Puolineliö Neptunus, Orbi(poikkeama tarkasta aspektista): 1 astetta. 46 min.

Jos kykenet liittämään mystisen — näkemyksellisen — puolesi käytännölliseen ja johdonmukaiseen henkiseen toimintaan, tuot esiin erityiset luovat mahdollisuutesi. Saatat tuntea kiusausta oikopolkujen käyttöön, rypemiseen hämmentyneissä unelmissa tai laiskottelussa odottaen maailmankaikkeuden tarjoavan kaiken eteesi. Palaa todellisuuteen, ota vastuuta ja kykenet tekemään unelmistasi totta.

Kappale 11: Bacchus

Bacchus, muuntuneen tajunnantilan ja jumalallisen luovuuden jumala

Roomalaisessa mytologiassa Bacchus, joka vastasi Kreikan Dionysosta, oli viiniköynnösten ja viinin jumala. Hän oli outo ja vaikeasti määriteltävä jumala; yhdessä hetkessä mukava, toisessa julma. Hänet liitettiin muuntuneisiin tajunnantiloihin (myös huumeilla, alkoholilla ja hallusinogeeneillä aikaansaatuihin). Hän oli jumala, joka hallitsi huipputuntemuksia ekstaasista tuskaan. Hän oli luonnonläheinen, villi ja vapaa; hänen palvontaansa liittyi anarkisia ja transendenttisiä elementtejä. Vähitellen hänen arkkityyppinsä palvonta tuli niin tärkeäksi Kreikan kollektiiviselle tajunnalle, että hänet korotettiin Kahdentoista Mahtavan jumalan ja jumalattaren joukkoon, jotka hallitsivat Olympus-vuoren hallintoneuvostossa. Toisin kuin muut (miespuoliset) jumalat, Dionysos oli naisten ympäröimä ja kuolevaiset naiset olivat hänen tärkeimmät äänestäjänsä. Tähän pyhään arkkityyppiin yhdistetään yhdentynyt sukupuolisuus, melkeinpä sukupuoleton tai aistein havaitsematon sukupuolisuus tai transseksuaalisuus.

Bacchus-asteroidi sisältää kaikki nämä ristiriitaisuudet ja mysteerit horoskoopissa. Neptunus-planeetalla on paljon Bacchus/Dionysos -arkityypin piirteitä, mutta eroa ja lisäarvoa syntyy niillä elämänalueilla, joissa olet avoimin inspiraatiolle, haet kiihkeimmin mielihyvää ja pakenet tasapaksua elämää. Neptunuksella on kollektiivista energiaa, mutta Bacchus on henkilökohtaisempi. Bacchus kertoo sinulle pelihalustasi sekä siitä, mikä villitsee ja inspiroi sinua suoriutumaan paremmin, menemään vieläkin pidemmälle, eikä puske yrittämään pelkästään loppuun asti, vaan vielä pidemmälle. Seurauksista vastaat vain pakon edessä myöhemmin, jos niitä ilmenee. Bacchuksen vaikutusalueella saat maistaa palan vapautta, nähdä vilauksen taivasta, mutta pelatessasi tyhmästi tai valitessasi huonosti, näet kammottavan näkymän kadotuksesta. Ole varovainen Bacchuksen energian kanssa. Ollessaan hyvä — hän on erittäin, erittäin hyvä, mutta pahana — hirvittävä. Lainataksemme vanhaa sanontaa: ‘Ota mitä tarvitset, sanoo Herra ‘ja maksa siitä.’

Bacchus-asteroidilla on omalaatuinen kiertorata ja sekin viettää enemmän aikaa joissain eläinradan merkeissä ja vähemmän toisissa. Sen pisin oleskelu osuu Jousimieheen. Jos Bacchus on kartallasi merkeissä Kaloista Oinaaseen, se on harvinaisempi sijainti.

Bacchus Kauriissa:

Kauriissa Bacchus inspiroituu vallasta, joka on ehkä houkuttelevin ja vaarallisin kaikista viettelyksistä. Vanha sanonta varoittaa, että todellinen haaste ei ole epäonnistumisessa, vaan vallan käsittelytaitossa. Sinä haluat valtaa. Sinun on otettava vakavasti vallan käyttö ja väärinkäyttö tai saatat paeta kauhuissasi, etkä koskaan palaa yksimielisyyteen todellisuuden kanssa. Saatat muuttua myös tyranniksi tai päätyä murskatuksi. Mikään näistä ei ole hyvä lopputulos. Keskity, pysy todellisuudessa, ole käytännöllinen ja kaikki on hyvin. Älä yliammu missään, ainakaan vallankäytössä! Tee järkevä arvio todellisista kyvyistäsi, työskentele ahkerasti ja anna kaiken hoitua itsestään — minkä se tekeekin. Ahneus ja vastaavat tunneperäiset ylilyönnit johtavat suoraan kadotukseen. Ole taitava ja mene sen sijaan maanpäälliseen paratiisiin!

Bacchus huoneessa 6

Sinun on helppoa kanavoida inspiroituminen työhösi siinä määrin, että monille se on jo raadantaa, mutta sinulle hiekkalaatikkoleikkiä ja lähtökohta hienoimpiin saavutuksiisi. Yhteytesi luonnolliseen elämään tai tunteesi sisäisestä yhteydestäsi kaiken itsensä tiedostavan elämän kanssa, saattaa ilmetä outona yhdistelmänä nöyryyttä ja ylevyyttä. Et liioittele minkään tai kenenkään erityisyyttä, mutta näet sopivan määrän arvoa kaikkialla. Olet voimakkaan idealistinen joko edistyksellisellä tai vanhoillisella tavalla. Saatat kehittyä merkittäväksi saavuttajaksi, sillä omaat kyvyn inspiroituun ja innoittavaan organisointiin luoden toimivat yhteydet.

Bacchus Yhtymä Mars, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 1 astetta 40 min.

Ajatus toiminnasta saa sinut melkein pilveen. Et loju, haaskaa aikaa ja arvokasta energiaa — mutta tarvitset hyvät purkukanavat kaikelle elinvoimaisuudellesi tai saatat rynnätä pelästyttämään ihmisiä. Fyysinen toiminta on ilmeinen vaihtoehto; kuin myös raskas käsin tehtävä työ. Ennen kuin naurat, punnitse viisauden perinteitä kunnioittavalle työlle annettua arvoa maailmanlaajuisesti.

Bacchus Sekstiili Aurinko, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 1 astetta 22 min.

Melko villi mielikuvitus värittää lähestymistäsi elämään, joka on vapaata, joustavaa, leikkisää ja täysin omaasi. Haluat vain pitää hauskaa kaikissa muodoissa ja olinpaikoissasi. Et kuitenkaan vaikuta niinkään hullulta kuin inspiroidulta, sillä osaat maadoittaa visiosi jokapäiväiseen elämään ja haluat tehdä työtä unelmiesi eteen.

Bacchus Neliö Saturnus, Orbi (poikkeama tarkasta aspektista): 1 astetta 44 min.

Tämä saattaa olla vetävän ja työntävän energian vaihtelua: mielikuvituksekkaan villiä yhtenä hetkenä; ankaraa, jopa tukahduttavaa seuraavana. Pidättäytyvyyden ja hillittömyyden ääripäät eivät vie sinua pitkälle, joten pitäydy vaan edestakaisin sahaamisessa. Mikäli kykenet yhdistämään inspiroituneen ajattelun pieneen hikoiluun ja käytännön yrittämiseen, kykenet vähentämään jännitystä ja tekemään suuria asioita.

Kappale 12: Hephaistos

Hephaistos, sisäisen tulen, taidon, ammattitaidon ja työn jumala

Hephaistos-asteroidi on nimetty muinaisen tulen ja ahjon jumalan kunniaksi. Hän on taidekäsityöläinen ja jumalallinen seppä. Pronssikauden muinaiskulttuurissa tulen ja metallin parissa työskenteleviä pidettiin taikureina ja heillä kuviteltiin olevan erityisiä voimia käytössään. Hephaistos-jumalalla oli kuitenkin surullinen, outo tarina. Hän edustaa maskuliinisia kykyjä, jotka eivät ole ainoastaan arvokkaimpia (hän on kova työntekijä ja aikaansaava artesaani), vaan myös epäonnekkaimpia, sillä Hephaistos oli rampa ja ruma, joten muut jumalat ja jumalattaret eivät halunneet olla hänen kanssaan paljon tekemisissä. Eivät he voineet häntä sivuuttaakaan, sillä hän oli liian älykäs sekä taitava ja hallitsi yhtenä Kahdentoista Mahtavan hallintoneuvostossa. Niin kuin ihmiselämästämmekin tiedämme, todella lahjakkaat löytävät tiensä huipulle ja tätä asiaa Hephaistos-asteroidi osoittaa horoskoopissamme. Se osoittaa myös, missä saatat tuntea itsesi arvottomaksi tai itsekriittiseksi ja siten yrität enemmän. Hän paljastaa monia syvimpiä intohimojasi ja rakkaimpia halujasi, mutta myös suurimpia kärsimyksiäsi, sillä toiset eivät ehkä ymmärrä sinua, halua seuraasi tai aikaansaannoksiasi. Ennen kaikkea jumalallinen seppä takoo sieluasi ahjossaan, tehdäkseen sinusta paremman kuin jo oletkaan. Tämä sielun jalostuksen prosessi, jota on kutsuttu myös ’luonteen kehittämiseksi’, saattaa olla rankkaa ja kivuliasta, mutta silti erittäin tärkeää.

Hephaistos naputtaa sinut kuosiin. Ymmärrettyäsi, mitä hän on tekemässä, saattaa ollakin hauskaa tehdä yhteistyötä ja työnteko alkaa sujua leikiten. Maija Poppanen, kiistattomasti ensimmäinen super-lastenhoitaja, tiesi konstin jos toisenkin arkkityyppi Hephaistoksen arsenaalista. Hänen avullaan kykenet muuntamaan luonteesi perusmetallin kullaksi tai ainakin siirtymään lapsuudesta aikuisuuteen.

Hephaistoksella on vieläkin omalaatuisempi kiertorata kuin Apollolla ja se viettää todella vähän aikaa joissain eläinradan merkeissä. Useimmiten se on Härässä tai siinä lähellä Oinaassa, Neitsyessä tai Ravussa. Mikäli Hephaistoksesi on merkeissä Leijonasta Kaloihin, se on harvinaisempi sijainti.

Hephaistos Kaksosissa:

Hephaistos viettää melko paljon aikaa Kaksosissa, joten liityt laajaan kollektiiviseen todella tehokkaan kommunikoinnin oppiprosessiin. Sinun osuutesi sielusi jalostuksessa on oppia antamaan ja vastaanottamaan ajatuksia sekä informaatiota pitämättä mitään piilossa tai vaatimatta enempää kuin oman osuutesi. Saatat kokea mielipiteesi ilmaisemisen haasteellisena. Joko sanot liian vähän heikon itsetunnon tai valmistelun puutteen vuoksi tai puhut liian pitkään karkottaen ihmiset. Parhaimmillasi olet hyvin älykäs. Tehdessäsi todella työtä ideoidesi parissa ja löytäessäsi parhaan tavan kertoa niistä, löydät aidot taitosi puhua tai kirjoittaa. Saattaisit olla luontainen psykologi ja tehdä työtä syvällisten asioiden kanssa (puheterapia!) tai lahjakas keksijä, tarjoten jotain uutta maailmalle. Tarvitset vain puhujankorokkeen ja kunnolla maadoitetun itseluottamuksen.

Hephaistos huoneessa 11

Hephaistoksesi sijaintimerkin osoittama sielunjalostusprosessi on ohjattu elämänalueelle, joka liittää sinut ryhmiin ja ystäviin. Se on myös koetinpaikka ideoille, erityisesti ihanteellisesti sävyttyneille ja sosiaalista vaikutusta omaaville. Sinulla on voimakas ja laaja mieli, kirkas näkemys tulevaisuuteen suhtautumisesta ja innostut paljon sosiaalisesta muutoksesta. Saman vision jakavat ihailevat ja auttavat sinua, mutta toiset saattavat olla vähemmän ystävällisiä. Kaikki virtaa paremmin kyetessäsi yhdistämään sielusi yllykkeet ’maailman sieluun’. Silloin kuljet virran mukana, vastavirtaan yrittämisen sijaan.

Hephaistos Puolineliö Nousu solmu, Orbi(poikkeama tarkasta aspektista): 0 astetta. 14 min.

On varmasti aikoja, jolloin voimakkaat sisäisten intohimojesi tulet uhkaavat hämmentää sinut, sillä käsittelet maallisiin asioihin tai tiettyihin ihmisiin liittyvien sitoumusten seurauksia. Sielun jalostus on syvällinen muuntoprosessi ja mullistus etsiessäsi keinoja käsitellä kaikkien toiveidesi ja toimiesi vaikutuksia.

Hephaistos Puolineliö Askendentti, Orbi(poikkeama tarkasta aspektista): 0 astetta. 13 min.

Itsekritiikistä on hyötyä, mikäli se rajoittaa irtipäässyttä egoa, mutta haittaa, jos annat liikaa periksi itsetunnon puutteelle ja itsesi vähättelylle. Ole armollisempi itseäsi kohtaan. Etsi käytännön töitä, jolloin kykenet antamaan kykenevän kuvan ja lopettamaan pinnallisuuksista huolehtimisen. Taitosi ovat aidon itseluottamuksen arvoisia.